Aika alkaa nyt!

Olen sisimmästäni kai Martta-tyttö. Kyllä, tiedän, että nimi vaatinee hieman selitystä. Ja tässä sitä tulee. Muistatteko seiskaluokan kotitaloustuntien kirjan? Siinä oli se siivousosio, eli miten siivota, missä järjestyksessä ja kuinka usein. Kuva tuolta sivulta on pysynyt mielessäni tähän päivään asti. Ah, miten inspiroivaa! Kaikki vaikutti niin helpolta ja puhtaalta. Emme saaneet yläasteella köksänkirjoja itsellemme, mutta myöhemmin kotiini kirja on kantautunut. Sitä kuvaa katsomalla palaa aina se sama siivousinto takaisin.  Mitä tulee Marttoihin, niin heidän sivuiltaan löytyy samankaltaiset ohjeet siivoukseen. Löytyy sieltä paljon muutakin mukavaa talousasioista ruoanlaittoon. Ja tämä ei ole mitenkään maksettu postaus! Mutta minulle se on sivusto, josta olen löytänyt uutta virtaa kodinhoitoon. Toisinaan kaiken suunnattoman tietomäärän, lukuisten kaupan puhdistusaineiden ja kodin tavaramäärän keskellä on hyvä mennä perusasioiden ja yksinkertaisuuden ääreen. Ja yksinkertaist

Kulmakarvat ovat kasvoille ilmettä. Ja kulmakarvamuoti on vaihdellut vuosikymmenten saatossa rehevistä puskista ohuen oheen viivaan ja kaikkeen siltä väliltä.  Muistan elävästi, kun kulmakarvojen nyppiminen tuli itsellä ajankohtaiseksi. Minulla on vaalea iho ja vaaleat kulmakarvat, joten nyppimistä varten koulupöydän lamppu (muistatteko, sellainen putkikimainen) piti suunnata kasvoja kohti karvojen löytämiseksi. Tuska, mikä nyppimisestä seurasi, oli kamala! Myönnetään, että ihoa tuli kiskottua ensimmäisillä kerroilla myös vaaleiden haituvien karatessa pinsetin alta. Silmät valuivat vettä valon ja nyppimisen johdosta. Ihmettelin, miten tällaista kärsimystä tulisi kestää. Äitini varoitti aina, että liian kapeaksi kulmakarvoja ei saa nyppiä, jottei vain kävisi niin, että ne eivät enää kasvaisikaan. Varsinaista muotoa en nuorempana koskaan etsinyt kulmilleni, ne nyt vaan olivat niin tasaisen suorat, enkä uskonut muuta olevan mahdollistakaan. Myöskään värjääminen ja kulmakynän käyt

Päivän biisi on Haloo Helsingin Lähtövalmiina.

Joskus riittää pelkkä yksi keskustelu oikealla hetkellä. Yksi innoittaja. Aiemmin kyteneet ajatukset saavat uuden levelin. Ja oma into lähtee lentoon.  Opiskelu ja työ ovat iso osa elämäämme. Eläkeikää saa odotella, mutta sitäkin tärkeämpää on, että todella nauttii siitä mitä tekee. Eihän kukaan odota nuorena eläkeaikaa :) Tuntuu surulliselta myös, mikäli elää pelkkiä vapaita, eli viikonloppuja, vapaapäiviä ja vuosilomia varten. Kun se elämä on joka päivä, koko ajan, nyt. Oli sitä töissä tai ei. Vaihtuuko sinulla työnkuva ja työyhteisö aika ajoin, vai onko tavoitteenasi eläkevirka samoissa ympyröissä? Olen aina toivonut vakaata työpaikkaa ja toivon sitä edelleen. On huomattavasti helpompaa suunnitella työtään sekä elämäänsä ja kehittää itseään, kun on mitä varten kehittyä ja mihin suunnitella. Jatkuva epävarmuus kuluttaisi voimia ja intoa tehdä työtä. Tämä olisi hyvä myös työnanatajien huomata. Liika stabiilius ei ole minua sekään, kaipaan aika ajoin muutosta tasais

Olin ennen tarkka silitetyistä vaatteista, silitetyistä lakanoista ja silitetyistä tyynyliinoista. Ilman silittämistä niitä ei yksinkertaisesti voinut käyttää. Siksi puhdas pyykkivuori kasvoi joskus pelottavan isoksi, jolloin työmäärä oli valtaisa. Mankelia en ole koskaan omistanut, vaikkakin muutaman kerran olen taloyhtiöiden mankeleita kokeillut todeten, ettei pyykkituvassa mankelointi ole meikäläisen heiniä. Mankeli kuuluu tulevaisuuden, "sitten kun" -laitteisiin. Vuosi tai puolitoista sitten puhuin ystävälleni tästä silitysongelmastani. Kuinka puhdasta pyykkiä on välillä niin paljon, että ahdistaa. Hän kuunteli hetken vuodatustani ja totesi sitten, että miksi tehdä silityksestä arkea vaikeuttavaa tekijää. Miksi kantaa huonoa omatuntoa jostain isosta silityskasasta? Eikö niitä nyt voisi vain leipota nätisti kaappiin ja silittää ennen käyttöä, jos kerran kokee sen niin tärkeäksi. Pääasia, että ne eivät olisi kodissa tiellä, näkösällä ja ennen muuta muistuttamassa tekem

Olen hyödyntänyt taloyhtiöiden pyykkitupia aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Minua on ilahduttanut pyykkikoneiden iso koko, nopeus ja linkousteho. Pyykki kuivuu siten varsin nopeasti. Kuivaushuoneita olen käyttänyt vähemmän, mutta usein ainakin jonkin aikaa pyykit ovat saaneet kuivailla, ennen kuin olen siirtänyt ne kotiin kuivumaan. Kuivausrumpua kartoin aluksi, mutta sittemmin varsinkin lakanat pääsevät siihen myllyyn ja olen ollut tyytyväinen. Kaikki nämä vuodet olen kuljettanut pyykkejä pyykkitupaan ja takaisin Ikea-kasseilla. Tavallinen pyykkikorikin löytyy ja on sekin käytössä. Usein pyykkejä hakiessani olallani roikkuukin kaksi säkkiä ja lisäksi kannan koria. Meikäläinen ei pese pyykkiä viikolla, vaan viikonloppuisin.  Pitkään pyykkitupa tuli varattua lauantai- ja sunnuntaiaamuisin - se oli samalla pakollinen herätys. Koska pyykkitupa sijaitsee erillisessä rakennuksessa, täytyy erityisesti talvisin pukeutua kunnolla, ennen kuin tuvalle edes lähtee. Homma ei hoidu

Kukkien hoito on taidetta. Ja taiteen tekeminen vaatii taitoa. Nämä viisaat sanat kirjoitin ihan itse ja seison sanojeni takana kunnes toisin todistetaan. Jostain syystä kukkien elossa pitäminen on minulle haaste, josta yritän jatkuvasti selviytyä. Minulla on eräs muisto lapsuudesta ja kukkien mullan vaihdosta pesuhuoneessa. Niin, meillä kotikotona kylppäriä kutsuttiin ja kutsutaan edelleen pesuhuoneeksi. Tässä muistossani äitini oli levittänyt sanomalehdet lattialle ja hän vaihtoi multia kaikista kotimme lukuisista viherkasveista. Vanhojen multien kasaan äitini siirsi myös muutamia viherkasveja. Ne olivat menossa kompostiin, sillä ne olivat lähes kuolleita yksilöitä. Muistan edelleen sen tunteen, joka minulle syntyi nähdessäni pois laitetut kukat - näinkö helposti äiti luovuttaa ja laittaa kukat pois? Tunsin suurta sympatiaa kuolemantuomion saaneita kasveja kohtaan ja kerjäsin kukkia itselleni luvaten herättää ne henkiin. Äitini kaikessa viisaudessaan antoi kuin antoikin kukat

Kaikkea pitää kokeilla, pikku hiljaa. Kiitos Susannan Pink Bubble-blogin , bannerin tekoakin on nyt testattu.  Toukokuun alkumetrien biisinä soi Pariisin Kevät.

Kirjoitin vähän aikaa sitten leipomastani  ranskalaisesta suklaakakusta . Reseptin löysin  Kokatessa roiskuu  -blogista, joka taas oli löytänyt sen  Helsingin Sanomista . Ohje oli helppo ja hyvä. Pinta jäi tosin minulla molemmissa kakuissa kuivaksi. Ehkä olisi pitänyt laittaa folio kakun päälle loppuvaiheessa, tai sitten pinnan pitikin olla sellainen. Kakun kuitenkin kuuluu läsähtää keskeltä ja se jää myös kosteaksi sisältä. Kehuja sateli kakun mausta erityisesti miespuolisilta kollegoilta.   Ranskalainen suklaakakku (gluteeniton, maidoton, munaton) 200 g voita  (Käytin maidotonta Sunnuntai-leivontamargariinia.) 200 g suklaata (70%)  (Käytin Pandan tummaa suklaata, joka saattaa sisältää maitoproteiinia ja suklaaprosentti on pienempi. Muitakin merkkejä varmasti on - maidottomat kertokaa! Täysin maidotonta tummaa suklaata olisi löytynyt pienemmistä putiikeista.) 5 keltuaista 5 valkuaista 1,5 dl fariinisokeria 1,5 dl kidesokeria   1. Sulata voi ja suklaa. 2. V