Tekstit

Jotain kehokin tietää

Terve taas! Edellisestä kerrasta onkin jo yli vuosi. En ole muistanut koko blogia, saati sitä, että olen tänne 51 postausta joskus kirjoittanut.  Juuri nyt olen sairaslomalla, ollut jo puolitoista viikkoa. Loman jälkeen ehdinkin olla suunnilleen samanmoisen ajanjakson ennen käsittämättömän rajun flunssan iskemistä. Ääni lähti samalla kerralla ja ääntähän minä työssäni tarvitsen. Niin ja ehdinpä olla myös kaksi päivää sairaana töissä ennen kuin luovutin. Keho sanoi itsensä irti yhteistyöstä.  Keho tietää milloin on aika pysähtyä. Ei se katso sitä, oliko lomasta pitkä vai lyhyt aika. Tai sitä kuinka paljon tekemistä on tai ei ole. Se vain tietää, että homma ei vetele. Jotain tarvisi tehdä. Mikä siinä ihmisluonnossa on, kun on vaikea kertoa muille, ettei ole työkuntoinen. Onko se häpeä tai pelko, että pidetään jollain tapaa laiskana?  Kyllähän sitä toisille ihmisille sanoo suoraa, että sairaana ei ole asiaa töihin. Oli kyseessä flunssa tai jokin muu. Se on luonnollista. Its

Pienten asioiden merkitys tässä hetkessä

Olen löytänyt jonkinlaista hetkellistä voimaa, iloa ja hupia mitä yksinkertaisimmista asioista. Yksi sellainen on itse tehty limsa. Tuo kyseinen vissyn ja tuoremehun sekoitus on tuttu lapsuudesta, mutta omassa kotonani aloin tekemään sitä aina silloin tällöin suunnilleen pari vuotta sitten . M ehuvissyä en normaalisti ihan tavisarkilasista juo, vaan lasiksi kelpasi vähän erikoisempi yksilö ja heti tuntu u hieman erilaiselta. Juoma tuo mieleeni muistoja, mutta on sinänsä itselleni sen verran erikoinen, että arvostan sen tuomaa jännää oloa. Olen vähän niin kuin eri ihminen. Nyt en juokaan sitä perinteistä vettä,  vaan mulla on lasissa ihan jotain muuta. Silti en tarvitse tänään viinilasia tai siiderihöttöä saavuttaakseni tätä hetkeä. Tai tuskin sitä edes saisin niiden avulla.  Yksi hyvä esim erkki on kesä loma lta (seuraavaa odotellessa!) , jol loin h örpin kylmää mehuvissy ä hikipäivänä lötköttäessäni aurinkotuolissa ja ve täessäni jäätelöä jälkiruokakupista. Sie maili

Ensimmäiset kevätpäivät

On kulunut aikaa sitten viime kirjoituksen. Tällä hetkellä olemme päässeet yli synkimmän talvikauden. Eilinen ja tämä päivä ovat muistuttaneet räystäältä tippuvine vesipisaroineen täysin parhaimpia kevätkelejä. Luin merkintöjäni marraskuulta: "Pysyvää lunta voi vain toivoa. Sitä ennen saamme hetkittäin valoisuutta hennosta lumiharsosta, joka kuitenkin katoaa jonkin ajan päästä. Taisivat aura-autot päästä muutaman kerran töihin, mutta suunnilleen seuraavana päivänä sai taas kävellä märillä teillä." Luntahan sitten kyllä tuli ja paljon! Toisin kuin viime vuonna, hiihtokelejä riittää pitkälle kevääseen. Hankin vuoden vaihteessa uudet sukset ja voi pojat, on sopivilla välineillä suuri vaikutus hiihtomukavuuteen!  Kevät ja valo saavat ihmisen eloon. Ikään kuin peitto vedettäisiin pois silmiltä ja näkisi asioista uusia kivoja puolia. Toisaalta hetkittäin voi tulla myös epätoivon hetkiä, sillä kontrasti valon ja pimeän välillä on suuri. Ja pimeyskin on edelleen nurkan t

Kesämietteitä ja tomaatin kastelua

Kesän tuloa sai tänä vuonna odottaa pitkään. Tuossa muistelin viime vuotta ja toukokuuta, jolloin hipsuteltiin kesäkamppeissa ja päiviteltiin ihmeellistä ja ihanaa kevättä. Kun on niin kuuma!  Tänä keväänä oli kyllä muutama lämmin päivä. Taisivat osua sopivasti arkiviikolle, mutta väliäkös sille. Muistan saaneeni osan kuumasta kelistä. Sittemmin kesää tuli odotettua pitempään. Toisaalta oli kyllä helppoa ja turvallista vetää päälle aina sopivan lämpimät vaatteet. Farkut ja pitkähihainen paita muodossa jos toisessa. Ja takki, ilman sitä ei voinut lähteä. Ja ehkä myös sateenvarjo.  Juhannuksen jälkeen sijoittuneelle risteilylle pakkasin sateenvarjon lisäksi nahkahanskat ja pipon. Luitte aivan oikein. Myös kanssakulkijani naureskelivat varustautumiselleni. Että kuulemma niille ei kyllä olisi tarvetta- Mutta minä herkkine korvineni olen kaivannut pipoa lämpimämmilläkin keleillä tuulen tuivertaessa. En kuitenkaan tarvinnut reissulla mitään kyseisistä luottokamppeistani. Hyvä niin. 

Silmälasikätkö ja juomalasien pelastusoperaatio

Kuva
Pidän vanhoista esineistä ja vaatteista. Minusta on mukava tietää, että tavaralla on ollut historiaa ennen sen päätymistä minulle. Tavara voi tuoda myös joitain muistoja tai ainakin tunteita entisestä - olin itse elänyt tavaran aikaa tai en. Viime aikoina olen yrittänyt käydä läpi erinäisiä nurkkia kodissani ja karsia sieltä epäoleennaisia asioita. Projekti ei toki ole uusi, vaan se toistuu aika ajoin kohdistuen aina vähän eri suuntaan. Kaikkea en pysty karsimaan kerralla enkä kahdellakaan, vaan siihen meikäläisen pitää hiljalleen kypsyä. Varsinkin tiettyjen tavaroiden suhteen.  On ollut hauskaa huomata, miten olen säilönyt jos jonkinlaisia asioita omasta elämästäni. Nimimerkillä laatikosta löytyy kymmenkesäisenä Välimereltä kerättyjä simpukan kuoria ja kauniita kiviä, muistilappu vuoden -94 EM-kisoista, tulitikkuaskeja vuosien takaa ja pieniä *niin tärkeitä* koriste-esineitä.  Olen mestari pelastamaan myös muiden vanhoja tavaroita. Terveiset vaan tiettyihin osoitteisiin. Kesälo

Siivousinspiraatiota

Olen sisimmästäni kai Martta-tyttö. Kyllä, tiedän, että nimi vaatinee hieman selitystä. Ja tässä sitä tulee. Muistatteko seiskaluokan kotitaloustuntien kirjan? Siinä oli se siivousosio, eli miten siivota, missä järjestyksessä ja kuinka usein. Kuva tuolta sivulta on pysynyt mielessäni tähän päivään asti. Ah, miten inspiroivaa! Kaikki vaikutti niin helpolta ja puhtaalta. Emme saaneet yläasteella köksänkirjoja itsellemme, mutta myöhemmin kotiini kirja on kantautunut. Sitä kuvaa katsomalla palaa aina se sama siivousinto takaisin.  Mitä tulee Marttoihin, niin heidän sivuiltaan löytyy samankaltaiset ohjeet siivoukseen. Löytyy sieltä paljon muutakin mukavaa talousasioista ruoanlaittoon. Ja tämä ei ole mitenkään maksettu postaus! Mutta minulle se on sivusto, josta olen löytänyt uutta virtaa kodinhoitoon. Toisinaan kaiken suunnattoman tietomäärän, lukuisten kaupan puhdistusaineiden ja kodin tavaramäärän keskellä on hyvä mennä perusasioiden ja yksinkertaisuuden ääreen. Ja yksinkertaist

Kulmakarvat rehottaa

Kulmakarvat ovat kasvoille ilmettä. Ja kulmakarvamuoti on vaihdellut vuosikymmenten saatossa rehevistä puskista ohuen oheen viivaan ja kaikkeen siltä väliltä.  Muistan elävästi, kun kulmakarvojen nyppiminen tuli itsellä ajankohtaiseksi. Minulla on vaalea iho ja vaaleat kulmakarvat, joten nyppimistä varten koulupöydän lamppu (muistatteko, sellainen putkikimainen) piti suunnata kasvoja kohti karvojen löytämiseksi. Tuska, mikä nyppimisestä seurasi, oli kamala! Myönnetään, että ihoa tuli kiskottua ensimmäisillä kerroilla myös vaaleiden haituvien karatessa pinsetin alta. Silmät valuivat vettä valon ja nyppimisen johdosta. Ihmettelin, miten tällaista kärsimystä tulisi kestää. Äitini varoitti aina, että liian kapeaksi kulmakarvoja ei saa nyppiä, jottei vain kävisi niin, että ne eivät enää kasvaisikaan. Varsinaista muotoa en nuorempana koskaan etsinyt kulmilleni, ne nyt vaan olivat niin tasaisen suorat, enkä uskonut muuta olevan mahdollistakaan. Myöskään värjääminen ja kulmakynän käyt