Pyykkäystä ja kuntotestiä

Siivousinto jatkuu, vaikka kirjahyllystä poistettavat aikakausilehtikasat, kirjat ja ne lukuisat tyhjät mapit ovat edelleen huushollissa eli näköpiirissä. Nyt vuorossa on kuitenkin pesukoneen laulu, sillä päiväpeitosta tyynyihin tulee raikkautta taloon. Onpa jokunen mattokin jo kuivumassa. Illan pilates- ja venyttelytunnit saivat suosiolla väistyä siivoustarmon tieltä. Onneksi vatsalihaksia poltteli eilinen tiukka treenitunti, jossa keskityimme alkutunnista juurikin keskivartaloon. Treenissä oli mukana myös kuukausittainen kuntotesti. Rannevamman vuoksi korvasin tällä kerralla tavalliset punnerrukset pystypunnerruksilla kahvakuulien avulla. Testi meni yllättävän hyvin vaikka kuukausi on ollut käytännössä treenitaukoa sairasteluiden ja kiireiden vuoksi. Juoksu kulki melko hyvin ja hidastusta kokonaisuuteen (edelliseen testiin verrattuna) toi lähinnä tuo punnerrusten korvaaminen välineellä. Ei hassummin, näköjään muu liikunta (niin kuin hikipyöräily töihin) on ollut hyväksi eikä täydellistä takapakkia kunnon puolesta ole tullut. 

Päivän biisi: "Hyvä hetki"


Kommentit